1.2. Sanasto

Tulosta

Algoritmi

Omaolo, kuten muutkin sovellukset perustuvat algoritmeihin. Algoritmi on yksiselitteisesti kuvattu jono tietojenkäsittelyoperaatioita, jotka voidaan toteuttaa mekaanisesti. Algoritmi on siis toimintaohje jonkin ongelman ratkaisemiseen tai palvelun toteuttamiseen. Tietokone suorittaa aina jotakin algoritmia, kun se tekeee jotakin. Myös useimmat ohjelmointikielet perustuvat algoritmin kirjoittamiseen – toisin sanoen ohjelmoija ajattelee laativansa ajassa etenevää toimintaohjetta. Algoritmi kirjoitetaan lausekielellä tekstimuodossa ja talletetaan lähdekoodiksi. Kääntäjä tai tulkki muuttaa tämän lähdekoodin konekieleksi, jonka tietokone suorittaa.

Asukas

Omaolon yhteydessä puhutaan asukkaista. Asukas on Suomessa asuva, julkisiin terveyspalveluihin asuinpaikan perusteella oikeutettu henkilö.

Digivuorovaikutus

Digitaalisella vuorovaikutuksella tarkoitetaan laitteiden, ohjelmistojen tai sovellusten välityksellä tapahtuvaa ihmisten välistä vuorovaikutusta ja viestintää.

EBMEDS® -ohjelmisto

EBMEDS® -ohjelmisto on tietämyskanta, joka koostuu ainutlaatuisista lääketieteellisen tietämyksen ja hyvinvointitietämyksen päätöksenteon tuen moottoreista. Moottorit ovat sähköisiä tietovarantoja, jotka pohjautuvat muun muassa tutkittuun lääketieteelliseen tietoon sekä Suomessa yhteisesti sovittuihin sosiaalihuollon käytäntöihin ja laissa määriteltyihin kriteereihin. Tietämyskanta tekee päätelmiä esimerkiksi lomakkeella rakenteisessa muodossa kysyttyjen oireiden tai numeeristen mittaustulosten perusteella.

Hyvinvoinnin kokonaisuudet

Hyvinvoinnin kokonaisuudet sisältävät useita hyvinvoinnin palveluita, kuten määräaikaistarkastuksen esitietolomakkeita, terveystarkastuksen ja terveysvalmennuksia.

Terveysvalmennus

Omaolon terveysvalmennuksia ovat esimerkiksi Aloittelevan liikkujan valmennus, Painonhallinta, Terveyttä edistävä ravinto, Tupakoinnin lopettamisen valmennusohjelma ja Univalmennus. Asukas voi aloittaa valmennuksen yhdessä ammattilaisen kanssa tai itsenäisesti tunnistauduttuaan palveluun. Valmennukset ovat ilmaisia.

Kiireellisyysluokka

Kiireellisyysluokka ilmaisee oirearvion kiireellisyyden. Tietämyskanta antaa oirearviolle vastausten perusteella kiireellisyysluokan, joka ilmaistaan koodilla P0 – P4. Lisäksi paikallisesti voidaan käyttää kiireellisyysluokkia P5 – P8. Kiireellisyysluokka kertoo, missä ajassa asukkaan tulee saada apua oireeseen tai terveysongelmaan; mitä pienempi kiireellisyysluokan numero on, sitä kiireellisemmästä oirearviosta on kyse.

Lääkinnällinen laite

Lääkinnällisellä laitteella tarkoitetaan kaikkia instrumentteja, laitteistoja, välineitä, ohjelmistoja, materiaaleja tai muita tarvikkeita, joita valmistaja on tarkoittanut käytettäviksi ihmisten sairauden diagnosointiin, ehkäisyyn, tarkkailuun, hoitoon tai lievitykseen; vamman tai vajavuuden diagnosointiin, tarkkailuun, hoitoon, lievitykseen tai kompensointiin; anatomian tai fysiologisen toiminnon tutkimiseen, korvaamiseen tai muunteluun tai hedelmöitymisen säätelyyn.

Määräaikaistarkastuksen esitietolomake

Määräaikaistarkastuksen esitietolomakkeita ovat esimerkiksi viidesluokkalaisten vanhempien esitietolomake, 3x10D -elämäntilannemittari (omat lomakkeet lapsille/nuorille sekä vanhemmille), opiskeluterveydenhuollon esitiedot ja puolitoistavuotiaan laaja terveystarkastus. Palvelu toimii ammattilaislähtöisesti; ammattilainen luo Omaolossa kutsun täyttää esitietolomake ja lähettää kutsulinkin valitulle kohderyhmälle. Täytetty lomake palautuu ammattilaisen määrittämälle työjonolle.

Muu yhteydenotto

Asukaslähtöinen lomake, jossa on valittavana 13 eri aihetta niin sosiaali- kuin terveydenhuollosta. Aiheet ovat sellaisia, joita ei Omaolon muista palvelukokonaisuuksista löydy.

Oirearvio

Asukas täyttää Omaolo -palvelussa oirearviokyselyn, joka voi koskea yksittäistä oiretta tai terveysongelmaa. Hän saa vastausten perusteella toimintasuosituksen ja hoito-ohjeet. Oirearvioita on tällä hetkellä tuotannossa 17 kpl. Oirearviot ovat CE-merkittyjä lääkinnällisiä laitteita.

Paikallinen palveluohjaus

Paikallinen palveluohjaus tarkoittaa Omaoloa käyttävän organisaation määrittelemää paikallista ohjeistusta siitä, miten asukkaan tulisi toimintasuosituksen saatuaan toimia valitsemansa kunnan alueella. Paikallinen palveluohjaus näytetään asukkaalle kunta- ja toimipistevalinnan jälkeen. Paikallinen palveluohjaus voi olla ohjaus lähettää vastaukset ammattilaiselle, ajanvarausoikeuden antaminen (mikäli alueella on käytössä Omaolon ajanvarausintegraatio), vapaamuotoinen toimintaohje, mahdollisuus vastausten tallentamiseen itselle tai linkki Omaolon ulkopuolisiin palveluihin. Myös näiden yhdistelmiä voidaan käyttää. Jokainen Omaoloa käyttävä organisaatio määrittelee palveluohjaukset itse alueensa palvelulupauksen ja palveluprosessien mukaisesti.

Palveluarvio

Palveluarvion avulla asukas voi arvioida millaista sosiaalihuollon tukea hänen omaan tai läheisensä elämäntilanteeseen on tarjolla. Palveluarvioita on tuotannossa 3 kpl.

Terveystarkastus

Omaolon terveystarkastus perustuu Kustannus Oy Duodecimin STAR-terveystarkastuskyselyyn ja siinä kartoitetaan eliniänodotteeseen ja sairastuvuusriskiin liittyviä tekijöitä. Asukas voi täyttää terveystarkastuksen oma-aloitteisesti tai ammattilaisen pyynnöstä. Terveystarkastus on CE-merkitty lääkinnällinen laite.

Toimintasuositus

Oirearvio- tai terveystarkastuskyselyn vastausten perusteella Omaolo antaa asukkaalle toimintasuosituksen, joka perustuu Kustannus Oy Duodecimin EBMEDS® -laitteeseen. Toimintasuositus on geneerinen ja kansallisesti yhtenäinen. Samoilla vastauksilla saa aina saman toimintasuosituksen. Paikallinen ohjaus linkitetään toimintasuositukseen.

Työjono

Oirearviot tulevat näkyviin ammattilaiselle työjonoon. Työjonossa oirearvioita kutsutaan tehtäviksi.


Puuttuuko jokin sana tai termi? Lähetä puuttuva sana yhteydenottolomakkeen kautta ja lisäämme sen sanastoon.

Omaoloon liittyvät varoitukset

Tulosta

Omaoloa ei ole tarkoitettu hätätilanteisiin, kuten äkillinen ja kova rintakipu tai hengitysvaikeus, tajuttomuus, kouristelu, suuri verenvuoto ja vakavat vammat. Hätätilanteessa asukkaan tulee soittaa 112.


Lue käyttöohjeet ennen Omaolo-palvelun käytön aloitusta.

Käytä Omaoloa vain yhdessä selaimessa ja yhdellä välilehdellä kerrallaan.

Omaolossa saatetaan näyttää erilaisia varoituksia ja virheilmoituksia. Seuraa Omaolon antamia varoituksia ja virheilmoituksia ja toimi niissä olevien ohjeiden mukaan.

Omaolo-palvelussa saatetaan näyttää erilaisia häiriöilmoituksia, joissa kerrotaan esimerkiksi tulevasta käyttökatkoksesta tai tunnistautumiseen liittyvästä häiriöstä.

Kaikista vaaratilanne-epäilyistä tulee laittaa DigiFinlandille sähköpostia osoitteeseen: vaaratilanteet.omaolo@digifinland.fi

Jos asiakkaan lomakevastauksissa tai asioinnin vapaissa tekstikentissä (esim. viesteissä) on asiakkaan lisäämiä URL-linkkejä, niitä ei saa missään tilanteessa painaa. Ilmoita niistä välittömästi oman alueesi Omaolo-pääkäyttäjälle. Pääkäyttäjän on ilmoitettava linkeistä DigiFinlandille tukipalveluihin.

Omaolo-palvelua ei saa kääntää itsenäisesti muille kielille.

Mahdollisia ongelmatilanteita

Mahdollisia ongelmia Omaolon käytössä voi olla:

Yhteysongelma: Sivun sisältöä ei voida päivittää

Jos Omaolossa on yhteysongelma, sivun sisältöä ei voida päivittää. Yhteysongelman syynä voi olla esimerkiksi katkennut internetyhteys. Tarkista koneesi internetyhteys ja lataa sivu uudelleen.

Yhteysongelmasta varoitetaan punaisilla virhekuvakkeilla päävalikossa ja työjonoilla sekä virheilmoituksella.

Yhteysongelmasta varoittava virhekuvake päävalikossa
Yhteysongelmasta varoittavat virhekuvakkeet työjonoilla.

Suomi.fi-tunnistautuminen ei toimi

Jos Suomi.fi-tunnistautuminen ei toimi, tunnistaudu varmennekortilla.

Varmennekortilla tunnistautuminen

Suora varmennekorttikirjautuminen edellyttää, että ammattilaisoikeuslistaukseen on merkitty henkilökohtainen Terhikki- tai Suosikkinumerosi käyttäjätietojen yhteyteen.

Käyttökatkot ja tilapäiset häiriötilanteet

Tulevista käyttökatkoista ja mahdollisista häiriötilanteista tiedotetaan korostetuilla ilmoituksilla etusivun ja muiden sivujen alussa. Seuraa Omaolon tiedotteita ja häiriöilmoituksia. Voit saada tiedon tulevasta käyttökatkosta ja sen kestosta myös alueen Omaolo-pääkäyttäjältä.

Korostettu ilmoitus häiriötilanteesta
Jos Omaolo on kokonaan pois käytöstä tilapäisen häiriön tai käyttökatkon vuoksi, Omaolossa näytetään koko sivun häiriöilmoitus. Yritä tällöin hetken kuluttua uudelleen.
Tilapäinen häiriö


Odottamaton virhe

Jos Omaoloa käyttäessäsi tapahtuu odottamaton virhe, sinulle näytetään virheilmoitus ”Pahoittelut, jokin meni vikaan”. Palaa silloin työjonolle ja yritä uudelleen.



Istunnon aikakatkaisu

Jos Omaolo-palvelu on käyttämättä 60 minuuttia, istunto vanhenee ja sinut kirjataan palvelusta ulos automaattisesti. Jos istunto on vanhentunut, Omaolossa näytetään virheilmoitus.

Jos haluat jatkaa Omaolon käyttöä, kirjaudu uudelleen sisään. Jos lopetat Omaolon käytön, sulje selainikkuna.

Virhetilanteen sattuessa voit myös kokeilla

  • tyhjentää selaimen välimuistin
  • tarkistaa internetyhteytesi ja ladata sivun uudelleen
  • käyttää Omaolo toisella koneella tai toisella selaimella
  • kirjautua uudelleen sisään. Aktiivisessa istunnossa on kahdeksan tunnin aikakatkaisu. Jos haluat jatkaa Omaolon käyttöä, kirjaudu uudelleen sisään. Jos lopetat Omaolon käytön, sulje selainikkuna.

Omaolon käyttötarkoitus

Tulosta

Omaolon käyttötarkoitus on arvioida asukkaan hoidon tarvetta ja kiireellisyyttä seuraavissa tilanteissa: 

  • yksittäisen terveysongelman tai useiden oireiden arviointi  
  • terveyden ja hyvinvoinnin arviointi  
  • sairauden tai sen riskien arviointi  
  • hoitotasapainon arviointi 

ja asukkaan ohjaus hoidon piiriin terveyttä ja hyvinvointia edistäviin palveluihin Omaolon sisällä sekä ulkoisissa palveluissa. 

Omaolo on tarkoitettu yli 15-vuotiaille Suomessa vakituisesti asuville ja julkisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin oikeutetuille asukkaille. Myös osa ei-lääkinnällisistä sisällöistä on tarkoitettu alle 15-vuotiaille. Omaoloa käyttävät terveyden- ja sosiaalihuollon ammattilaiset osallistuessaan Omaoloa käyttävän asukkaan hoitoon sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Omaolo ei ole tarkoitettu käytettäväksi hätätilanteissa.

Asukas käyttää Omaoloa omalla päätelaitteella (tietokone, mobiililaite) julkisen internetin yli. Ammattilainen käyttää Omaoloa pöytätietokoneella tai kannettavalla tietokoneella.  

Omaoloon on integroitu EBMEDS -ohjelmisto, jonka valmistaja on Kustannus Oy Duodecim. 

1.1. Mikä Omaolo on?

Tulosta


Omaolo.fi on kansallinen sosiaali-, terveyden- ja suunterveydenhuollon digitaalinen palvelu- ja asiointikanava, joka tukee itsehoitoa sekä ohjaa tarvittaessa tarkoituksenmukaisen avun piiriin. Omaolo toimii osoitteessa www.omaolo.fi. Omaolon lähtökohtana ovat sosiaali- ja terveyspalvelujen toimintamallien uudistaminen ja tämän uudistuksen tukeminen. Yleisesti voidaan sanoa, että palvelulla voidaan parantaa sosiaali- ja terveyspalvelujen laatua ja poistaa päällekkäistä työtä. Omaolo mahdollistaa kansallisesti vaikuttavuuden seurannan ja väestötason datan keräämisen asukkaiden oikeuksia kunnioittaen. Omaolo tuo sote-palvelut asukkaiden saataville 24/7. Palvelu tavoittaa tällä hetkellä laajasti asukkaita Suomessa.

Omaolo koostuu eri sisällöistä, joista osa on lääkinnällisen laitteen määritelmän täyttävää sisältöä ja osa ei. Omaolo-palvelun sisällöt perustuvat lääketieteellisen tietoon ja tutkimukseen, validoituihin kysymyksiin ja sosiaalihuollon osalta laissa määriteltyihin kriteereihin. Oirearvioiden yksilöllisten ohjausten taustalla on Kustannus Oy Duodecimin valmistama EBMEDS® -ohjelmisto, joka on erikseen luokiteltu lääkinnällinen laite. Ohjelmisto toimii näyttöön perustuvan lääketieteellisen tiedon perusteella. Palvelu analysoi käyttäjän antamia vastauksia ja hyödyntää käytettävissä olevia tietoja tehden palautteesta mahdollisimman henkilökohtaisen. Yhdistettynä sähköiseen ajanvaraukseen voidaan käyttäjälle tarjota digitaalisia palveluketjuja. Tavoitteena on ohjata käyttäjä mahdollisimman sujuvasti tarkoituksenmukaisen palvelun piiriin.

Palvelua on testattu monipuolisesti erilaisissa toimintaympäristöissä ja erilaisille kohderyhmille. Näin on voitu varmistaa palvelun saavutettavuus, sisältöjen skaalautuvuus ja palvelun hyödyt erilaisille kohderyhmille.

Palvelu on aina käytettävissä, pois lukien ennalta määrätyt huoltokatkot, joista tulee ilmoitus palvelun sivuille etukäteen. Palveluntarjoaja ei vastaa käyttäjän internet-yhteydestä. Käyttäjän tulee varmistaa, että käyttöjärjestelmä, selain ja virussuojaus ovat ajan tasalla. Tuetut selaimet ja käyttöjärjestelmät löydät Tuetut käyttöympäristöt -luvusta.

Palvelua kehitetään tiiviissä yhteistyössä DigiFinland Oy:n, Kustannus Oy Duodecimin sekä kaikkien palvelun käyttöönottaneiden hyvinvointialueiden, HUSin ja Helsingin kaupungin kesken. Palvelun levittämisestä vastaa DigiFinland Oy.

Omaolon palvelukokonaisuudet

Oirearviot (lääkinnällinen sisältö):

  • Alaselkäkipu tai -vamma
  • Hampaiden tai suun alueen oire tai vamma
  • Hengitystietulehdus
  • Korvan kipu tai lukkoisuus
  • Kurkkukipu tai nieluoire
  • Närästys
  • Olkapään kipu, jäykkyys tai vamma
  • Peräaukon seudun oire
  • Polven oire tai vamma
  • Päänsärky
  • Ripuli
  • Seksitautiepäily
  • Silmän rähmiminen, vetistys tai punoitus
  • Virtsatietulehdus
  • Yleinen oirekysely
  • Yskä

Muu yhteydenotto:

Palvelu kiireettömien asioiden hoitoon, joiden hoitamiseen muut Omaolon palvelut eivät sovellu.

Palveluarviot:

  • Arvio omaishoitotilanteesta
  • Arvio liikkumisesta kodin ulkopuolella
  • Arvio henkilökohtaisesta avusta

Terveystarkastus (lääkinnällinen sisältö):

Kattava raportti vastaajan terveydentilasta; miten henkinen hyvinvointi ja elintavat vaikuttavat arvioituun elinikään ja sairastumisriskiin.

Hyvinvointitarkastus:

Ammattilaislähtöinen hyvinvointitarkastus on kolmesta erillisestä kyselystä koostuva kokonaisuus, jonka avulla voidaan kartoittaa asukkaan terveyttä, elämänlaatua ja mahdollisia terveysriskejä laaja-alaisesti. Se sisältää seuraavat kyselyt:

  • Terveystarkastus (lääkinnällinen sisältö)​
  • WHOQOL-BREF –elämänlaatukysely  ​
  • OHIP-14 –suun terveydentilan arvio

Määräaikaistarkastuksen esitietolomakkeet:

  • 3X10D (lapselle/nuorelle ja vanhemmille)
  • Viidesluokkalaisen esitietolomake vanhemmille
  • Opiskeluterveydenhuollon esitietolomake toiselle asteelle
  • Suun terveydentila, lapset ja nuoret
  • Puolitoistavuotiaan laaja terveystarkastus
  • Ekaluokkalaisen terveystarkastus vanhemmille
  • Yläkoululaisen terveystarkastus vanhemmille

Terveysvalmennukset:

Omaolon Terveysvalmennuksia ovat:

  • Alkoholin käytön vähentäminen
  • Aloittelevan liikkujan valmennus
  • Arjen harmituksen vähentäminen
  • Lapsiperheiden valmennusohjelma
  • Painonhallinta
  • Positiivinen vuorovaikutus parisuhteessa
  • Ristiriitojen ratkaisu parisuhteessa
  • Terveyttä edistävä ravinto
  • Miten syön terveellisesti (jatkoa valmennukselle Terveyttä edistävä ravinto)
  • Valmistaudu tupakoinnin lopettamiseen
  • Tupakoinnin lopettaminen (jatkoa valmennukselle Valmistaudu tupakoinnin lopettamiseen)
  • Uni

Omaolo on lääkinnällisten laitteiden asetuksen (MDR) mukainen, CE-merkitty lääkinnällinen laite.

Laitteen valmistajan tiedot:

DigiFinland Oy
Siltasaarenkatu 8-10
00530 Helsinki

Omaolo-palvelun käyttöehdoista löytyy linkki ajantasaiseen listaan Omaolo-palvelun toimittajista. Lista on saatavilla osoitteesta https://www.omaolo.fi/palvelun-toimittajat

Omaolo.help -verkkokoulutus on tehty Omaolon version 5.7 ja sitä koskevien käyttöohjeiden pohjalta.


Lyhyesti:

  • Kansallinen sosiaali-, terveyden- ja suunterveydenhuollon digitaalinen palvelu- ja asiointikanava, joka tukee itsehoitoa sekä ohjaa tarvittaessa tarkoituksenmukaisen avun piiriin.
  • Perustuu lääketieteelliseen tietoon ja tutkimukseen.
  • Omaolo on lääkinnällisten laitteiden asetuksen (MDR) mukainen CE-merkitty lääkinnällinen laite. Laitteen valmistaja on DigiFinland Oy.
  • Alkoholinkäytön vähentäminen
  • Verkkokoulutus

    Verkkokoulutus sisältää seuraavat osiot:

    1 Yleistä Omaolosta (Kokonaiskesto: 35 min)

    2 Omaolon käyttö (Kokonaiskesto: 1 h 11 min)

    3 Oirearviot (Kokonaiskesto: 20 min)

    4 Hyvinvoinnin kokonaisuudet (Kokonaiskesto: 40 min)

    5 Muu yhteydenotto (Kokonaiskesto: 10 min)

    6 Palveluarviot (Kokonaiskesto: 10 min)

    7 Tietoturva ja tietosuoja (Kokonaiskesto: 15 min)

    8 Testaa ja harjoittele (Kokonaiskesto: 10min +harjoitteluun käytetty aika)

    9 Videot (Kokonaiskesto 1 min + videoihin käytetty aika)

    Verkkokoulutuksen avulla voit opiskella Omaolon käyttöä omaan tahtiisi, ajasta tai paikasta riippumatta! Voit tulostaa lukemasi ohjeen otsikon alla olevasta painikkeesta. Jokaisen artikkelin lopussa on lyhyt tiivistelmä olennaisista asioista.

    Tervetuloa ammattilaisten Omaolo-verkkokoulutukseen!

    Ota Omaolo haltuun helposti, nopeasti ja vaivattomasti.

    Omaolo.help -verkkokoulutus on tarkoitettu sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille Omaolon käytön tueksi. Suosittelemme, että Omaoloa käyttävien alueiden ammattilaiset opiskelevat verkkokoulutuksen kokonaisuudessaan.

    Usein Kysytyistä Kysymyksistä löydät vastauksia ammattilaisten Omaoloon liittyviin kysymyksiin. Voit myös lähettää oman kysymyksesi yhteydenottolomakkeen kautta.

    Liity uutiskirjeen tilaajaksi

    Uutiskirjeen tilaajana saat kerran kuukaudessa ajankohtaista tietoa yhtiössämme käynnissä olevista projekteista sekä muista ajankohtaisista asioista.