22.09.2022

Blogi: Kuntien ja hyvinvointialueiden yhteinen tietopohja tukemassa asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä

Strategisessa suunnittelussa alueen väestön hyvinvointia ja terveyttä tulee kyetä tarkastelemaan kokonaisuutena sekä paikallisesti kuntatasolla että koko hyvinvointialueen laajuisesti. Olennaista on tunnistaa elinympäristöjen ja elinolojen erot eri alueiden välillä, ja löytää konkreettisia asukkaiden arjessa hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttavia tekijöitä. Esimerkiksi kaupunkikeskittymien ja haja-asutusalueiden välillä väestön hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttavat tekijät voivat poiketa toisistaan. Tällöin myös palvelut on pystyttävä järjestämään toimivasti – erilaiset tarpeet ja elinympäristöt huomioiden.

Sote-palvelujen organisointitapa muuttuu, mutta kunnat järjestävät edelleen muita kuntalaisille tärkeitä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä tukevia toimintoja, kuten varhaiskasvatuksen, koulutuksen, asumiseen liittyviä asioita ja harrastustoimintaa. Uudistuksen myötä tärkeää on varmistaa, että yhteys kuntien ja hyvinvointialueiden toimijoiden välillä säilyy ja yhteistyö on mahdollisimman sujuvaa.

Vähimmäistietosisällöt ja hyvinvointikertomus- ja suunnitelma muodostavat yhteisen tietopohjan

Ensimmäistä kertaa on laissa määritetty, että johtamista tulee toteuttaa tietoon pohjautuen. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimialaa ohjaavan järjestämislain 29 § määrittää hyvinvointialueen johtamisessa käytettävän vähimmäistiedon. Järjestämislain pykälät 6 ja 7 puolestaan määrittävät kuntia ja hyvinvointialueita velvoittavan hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman sisällöt. Vähimmäistietosisällöt ja hyvinvointikertomus ja -suunnitelma muodostavat yhteisen tietopohjan, kun kuntien ja hyvinvointialueiden kesken tunnistetaan tilanteita, jotka erityisesti vaativat toimijoiden välistä vuoropuhelua.

Yhteisesti määritellyt hyvinvoinnin ja terveyden vähimmäistietosisällöt tarkoittavat sitä minimitietoa, jota hyvinvointialueet tarvitsevat voidakseen järjestää ja johtaa alueensa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut parhaalla mahdollisella tavalla suhteessa käytössä oleviin resursseihin. Kunnassa ja hyvinvointialueella valmistellaan laaja hyvinvointikertomus kerran valtuustokaudessa suunnittelun, seurannan, arvioinnin ja raportoinnin työvälineeksi. Sen tavoitteita ja toimenpiteitä päivitetään vuosittain osana kuntasuunnittelua. Vähimmäistietosisällöt ja hyvinvointikertomus ja -suunnitelma muodostavat yhteisen tietopohjan.

Yhteinen tietopohja auttaa tunnistamaan hyvinvoinnin ja terveyden kokonaistilan

Yhteinen tietopohja auttaa kuntia ja hyvinvointialueita tunnistamaan, millainen on alueen väestön hyvinvoinnin ja terveyden kokonaistila. Sen avulla toimijat saavat yhdenmukaista ja laadukasta tietoa päätöksenteon tueksi. Kun tietoja seurataan väestöryhmittäin, pystytään erilaiset palvelut toteuttamaan mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti, siten että ne vastaavat asukkaiden tarpeita ja ovat vaikuttavia. Samalla varmistetaan, että kuntien ja hyvinvointialueiden määrittämät strategiset tavoitteet ja toimenpiteet kulkevat linjassa keskenään.

Yhteistyöllä laadukkaita, luotettavia ja yhdenvertaisia palveluita

Pitkällä tähtäimellä tärkein tavoite on, että saamme kaikki yhdenvertaisia, laadukkaita ja luotettavia palveluja asuinpaikasta riippumatta. Siksi kuntien ja hyvinvointialueiden välisen yhteistyön varmistaminen on myös onnistuneen ja toimivan uudistuksen edellytys.

Elina Välikangas
Kehityspäällikkö, sosiaali- ja terveyspalvelut
DigiFinland


Vähimmäistietosisällön määrittely- ja koordinointityötä on tehty yhteistyössä hyvinvointialueiden kanssa Toivo-ohjelman Virta-hankkeessa, jota DigiFinland koordinoi.

Lue lisää:
Virta-hankkeesta >
Vähimmäistietosisältöasetuksesta >