Omaperhettä ja Omahelpperiä on kehitetty asiakkaiden toiveiden pohjalta syksyn aikana. Molempiin palveluihin on julkaistu merkittäviä parannuksia. Molemmissa palveluissa uutena ominaisuutena on nyt mm. kääntäjäpalvelu, jonka avulla sisältöjä voi tarkastella useilla eri kielillä suoraan palveluiden sivuilla.
Omaperhe ja Omahelpperi tavoittavat myös vieraskieliset
Omaperheen ja Omahelpperin verkkopalvelut ovat käytettävissä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Molemmissa palveluissa on nyt käytössä myös Google Kääntäjä, joka täydentää kielivalikoimaa merkittävästi. Kääntäjän avulla on mahdollista tarkastella sivujen sisältöjä yli 200 kielellä, esim. venäjäksi, viroksi, arabiaksi, ukrainaksi ja somaliaksi. Google Kääntäjän käyttäminen on helppoa: käyttöliittymästä löytyy painike, josta apua saa yhdellä klikkauksella. Tekstiä ei tarvitse siirtää erilliseen käännöspalveluun, ja kielivalinta säilyy liikuttaessa sisältöjen välillä Omaperheessä tai Omahelpperissä. Google Kääntäjä on myös kustannustehokas ratkaisu kielten kääntämiseen.
Pikakuvake nopeuttaa Omaperheeseen ja Omahelpperiin siirtymistä
Palveluissa uutta on myös ominaisuus, jonka avulla käyttäjä voi nyt lisätä Omaperheen tai Omahelpperin kuvakkeen älylaitteen aloitusnäytölle. Kuvakkeen avulla käyttäjä pääsee nopeasti palveluiden etusivulle.
Omaperheen ja Omahelpperin käyttäjä voi lisätä älypuhelimen ja tietokoneen aloitusnäytölle molempien palveluiden pikakuvakkeet. Pikakuvakkeen lisääminen tehdään internetselaimen kautta. Pikakuvaketta klikattaessa voi siirtyä nopeasti palvelun sisältöjen pariin. Tämä ratkaisu tehostaa Omaperheen ja Omahelpperin ylläpitoa ja vähentää kustannuksia, koska erillistä sovellusta ei tarvitse ylläpitää.
Asukasmateriaalit täydentävät alueellista sisältöä Omaperheessä
Jatkossa alueellisen materiaalin jakaminen Omaperheessä mahdollistuu suoraan asukkaalle Asukasmateriaalit-toiminnon avulla. Asukasmateriaalit-toiminto tuo alueelliset ohjeet ja materiaalit suoraan käyttäjien ulottuville.
Omaperheen käyttäjä näkee sisältöartikkeleiden jälkeen aiheeseen liittyviä ohjeita tai muuta materiaalia, jotka perhekeskustyön ammattilainen on lisännyt Sähköinen perhekeskus ammattilaisille -palvelussa Omaperheeseen. Ohjeet voivat olla dokumentteja tai videoita. Asukasmateriaalit ovat aluekohtaisia ja näkyvät vain kyseisen alueen valinneille käyttäjille. Lisäksi materiaalit tulevat näkyviin kootusti aluekohtaisille sivuille Materiaalit-välilehdelle. Materiaalien julkaisutoiminto tulee käyttöön ammattilaisille loppuvuodesta 2024.
Haluatko kuulla lisää Sähköisestä perhekeskuksesta ja käyttöönotoista?
Tero Mäkiranta
Sähköinen perhekeskus, asiantuntija
tero.makiranta@digifinland.fi
p. 046 921 1167
Käyttöönotot:
Juho Matilainen
Sähköinen perhekeskus, palvelupäällikkö
juho.matilainen(at)digifinland.fi
Tutustu myös Sähköisen perhekeskuksen kokonaisuuteen nettisivuillamme.