Mihin suuntaan väestö kehittyy? – Palveluverkkotyökalu auttaa ennakoimaan muutoksia ja tukee päätöksentekoa
Mihin suuntaan väestö kehittyy – ikääntyykö alue vai lisääntyvätkö lapsiperheet? Palveluverkkotyökalu auttaa ennakoimaan muutoksia ja tukee päätöksentekoa, jotta palvelut voidaan kohdentaa sinne, missä niitä eniten tarvitaan.
Olemme julkaisseet uuden palveluverkkotyökalun osana Tietojohtaja.fi-palvelua. Työkalu tarjoaa entistä kattavammat mahdollisuudet hyvinvointialueiden sote-palveluverkon kehittämiseen ja tiedolla johtamiseen. Työkalua esiteltiin ensimmäistä kertaa Jyväskylässä Tietojohtamisen verkostopäivillä 25.–26.9., jossa se sai innostuneen vastaanoton.
Palveluverkkotyökalu tarjoaa kokonaiskuvan sote-palvelujen tarpeesta, saavutettavuudesta ja tulevasta kehityksestä eri alueilla. Sen avulla voidaan tarkastella palvelutarvetta ja vertailla omaa aluetta kansallisiin keskiarvoihin sekä hyödyntää väestöennusteita päätöksenteon tukena. Työkalu auttaa ennakoimaan paitsi väestön ikääntymisen vaikutuksia myös esimerkiksi sitä, millä alueilla lapsiperheiden määrä kasvaa tai missä väestö vähenee. Näin se tukee kokonaisvaltaista suunnittelua ja auttaa kohdentamaan sote-palveluita sinne, missä niitä tulevaisuudessa eniten tarvitaan.
Palveluverkkotyökalu on strategisen tason analytiikkatyökalu, joka tukee tietoperustaista päätöksentekoa ja auttaa suunnittelemaan palveluiden kohdentamista alueellisten tarpeiden mukaan. Se tukee hyvinvointialueiden johtamista muuttuvassa toimintaympäristössä usean vuoden aikajänteellä. Palveluverkkotyökalu on osa Tietojohtaja.fi-palvelua ja sitä voivat käyttää henkilöt, joilla on palveluun käyttöoikeudet.
Tule kuulemaan palveluverkkotyökalusta
Palveluverkkolaajennuksesta järjestetään esittelytilaisuus Teamsilla 10.10.2025 klo 10.00. Tilaisuudessa käydään läpi työkalun keskeiset ominaisuudet ja aikaa on varattu myös kysymyksille. Tervetuloa kuulolle!
Liity mukaan tästä: Tilaisuuden Teams-linkki.
Lisätietoja:
Katri Tapio
Tuoteomistaja
katri.tapio@digifinland.fi