17.07.2024

Blogi: Vauhdikas kevät ja innostava syksy

Hetki ennen lomien alkamista on meille suomalaisille luonteva aika tarkastella alkuvuoden aikaansaannoksia ja kääntää katseet syksyn kiinnostaviin kokonaisuuksiin. Maailma ei ehkä tullut valmiiksi ennen juhannusta, kuten moni toivoo, mutta alkuvuonna saatiin paljon aikaan monella saralla.

DigiFinlandin kevätkausi oli vilkas: teimme lujasti työtä asiakasyhteistyöryhmämme kanssa päästäksemme syvemmälle yhteisiin tavoitteisiin ja sitä kautta konkretisoituviin tekemisiin. Keskustelu ja osallistuminen omistaja-asiakkaidemme kanssa on ollut vilkasta ja näemme yhteisen tulevaisuuden. Yhtiön omistajastrategian päivitystyö on ollut käynnissä valtiovarainministeriön omistajaohjauksen johdolla. Tuo työ tekee näkyväksi yhteisen tahtotilan yhtiön tulevaisuuden fokuksesta.

Tuotannossa ja kehittymässä olevat palvelumme ottivat alkuvuoden aikana mukavia askeleita eteenpäin: mm. Sähköisen perhekeskuksen moduulien Omaperhe ja Omahelpperi käyttöönotot edistyivät ja Tarmoan sekä Omavireen osalta käynnistyi pilotointeja.

Suurimman palvelumme Omaolon ainutlaatuisuus tuli usealla tavalla todennetuksi kevään aikana: eurooppalaisissa keskusteluissa palvelusta ollaan todella kiinnostuneita ja sitä pidetään erittäin hyvänä ratkaisuna, kun kanavoidaan hoitoa tarvitsevat oikean avun piiriin. Omaolon, joka on lääkinnällinen laite, omahoito-ohjeiden avulla avun saa tyypillisesti noin 20–25 % potilaista, jolloin heidän ei tarvitse hakeutua sote-palvelupisteeseen lainkaan. Päijät-Hämeen hyvinvointialueella keväällä valmistunut tutkimusprojekti ”Kaikkikanavaisuuden potentiaali julkisessa terveydenhuollossa – käyttäjäkokemuksen, kustannustehokkuuden ja toteutuksen arviointi Päijät-Hämeen hyvinvointialueella” osoitti alueen säästävän yli 10 miljoonaa euroa vuosittain Omaolon avulla. Kun siihen lisätään oikaistujen palvelupolkujen lisäsäästöt ammattilaisten määrään ja ajankäyttöön, puhutaan jo merkittävistä summista. Suomessa useampi hyvinvointialue on jo tehnyt huimaa kehitystyötä myös palvelupolkujen optimoinnin osalta.

Keskitymme tänä vuonna Omaolo-palvelun kehittämisessä siihen, että palvelu voidaan upottaa alueen omaan palveluun rajapintojen avulla. Tämä on ajankohtaista erityisesti nyt, kun alueilla on jo omat portaalit ja apit laajasti käytössä. Oirearvioiden irrottaminen omaksi kokonaisuudekseen on myös työn alla ja se antaa mahdollisuuden keskittyä pelkästään hoitoon hakeutumisen yleisimpiin syihin ja kehittää niihin optimoidut palvelupolut.

Tekoäly on ollut vuoden ykköspuheenaihe myös meillä. Keväällä sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiantona tekemämme tekoälyselvitys ”Tekoäly hyvinvointialueilla: sosiaali- ja terveydenhuollon käyttötapaukset ja kansallinen edistäminen” selkeine käyttötapauksineen herätti laajaa kiinnostusta. Työlle saadaan nyt suoraan jatkoa, kun Sosiaali- ja terveysministeriö käynnisti SOTE-tekoälyn hyödyntämisen ekosysteemin. Toimimme ekosysteemin käytännön toiminnan koordinaattorina.

Olemme myös tehneet selvitystä usean ministeriön toimeksiantona Kasvuohjelmaan liittyen. Siinä hahmotellaan mallia, jolla eri puolilla Suomea syntyneiden ratkaisujen levittämistä ja kaupallistamista sekä yritysten ja hyvinvointialueiden kohtaamista saataisiin kiihdytettyä. Työ on ollut todella inspiroivaa ja on todettava, että Suomessa on paljon potentiaalia ja intohimoa tutkia, kehittää ja kokeilla aiheeseen liittyviä mahdollisuuksia.

Toimivat digitaaliset palvelut tuovat monenlaista hyvää. Keväällä julkaisimme osana vastuullisuusraporttiamme erittäin rohkaisevia tuloksia Omaolon ja Päivystysapu 116117:n hiilikädenjäljestä. Laskenta toi esille, että molemmilla palveluilla on positiivisia ilmastovaikutuksia. Laskenta tehtiin eteläisen Suomen osalta ja tänä vuonna tavoitteenamme on tehdä digipalvelujen vastaava hyöty näkyväksi koko Suomen osalta.

Kesän jälkeen jatkamme yhdessä asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa työtä parhaiden ratkaisujen löytämiseksi. Uskon, että viisailla valinnoilla, uusia innovaatiota hyödyntämällä, ketterällä kokeilulla sekä aidolla yhteistyöllä loppuvuosi on innostava.

Sitä ennen nautitaan pohjoisen valosta ja kesäajasta!

Mirva Antila
Toimitusjohtaja
DigiFinland