Kansallinen visio tekoälyn hyödyntämiseksi sosiaali- ja terveydenhuollossa on julkaistu – tavoitteena vaikuttava ja eettinen tekoälykehitys
SOTE-tekoälyn ekosysteemi on julkaissut kansallisen vision tekoälyn hyödyntämisestä sosiaali- ja terveydenhuollossa vuoteen 2035. Vision tavoitteena on suunnata kehitystä kohti vaikuttavia, ihmislähtöisiä ja vastuullisia ratkaisuja.
Vision ytimessä on ajatus “vahvasta sote-tekoälystä”, joka toimii niin kansalaisen tukena, ammattilaisten työparina kuin palvelujärjestelmän moottorina. Tekoälyn odotetaan paitsi nopeuttavan hoitoon pääsyä ja tukevan ennaltaehkäisyä, myös uudistavan koko järjestelmän toimintatapoja päätöksenteon automatisoinnin ja tiedolla johtamisen kehittymisen kautta.
– Olemme tilanteessa, jossa tekoäly on siirtymässä yksittäisistä kokeiluista osaksi järjestelmän ydintoimintoja. Tämä visio antaa meille kansallisesti ja alueellisesti yhteisen suunnan, joka tukee pitkäjänteistä kehittämistä ja varmistaa, että tekoälyä hyödynnetään sote-sektorilla vastuullisesti, ihmislähtöisesti ja vaikuttavasti, sanoo Jukka Lähesmaa, sosiaali- ja terveysministeriön erityisasiantuntija ja SOTE-tekoälyn ekosysteemin puheenjohtaja.
Laaja osallistaminen ja yhteinen tahtotila
Visiotyö toteutettiin avoimesti kevään 2025 aikana osana SOTE-tekoälyn ekosysteemin toimintaa. Mukana oli noin 300 osallistujaa: viranomaisia, hyvinvointialueiden, yritysten ja palveluntuottajien edustajia, tutkijoita ja asiantuntijoita. Työ perustui Polis-alustalla käytyyn verkkokeskusteluun ja kahteen työpajaan.
Visiotyötä koordinoivat sosiaali- ja terveysministeriö sekä DigiFinland, ja sen käytännön toteutusta tuki Nordic Healthcare Group (NHG), joka vastasi muun muassa työpajojen fasilitoinnista ja analyysityöstä.
– Visiotyö oli laaja osallistamisen prosessi, jossa yhteinen ymmärrys ja tahto kiteytyivät rohkeaan, mutta realistiseen näkemykseen tulevaisuudesta. Yhteiskehittämisen kautta syntynyt näkemys tarjoaa alustan myös seuraaville kokeiluille ja käyttöönoton vaiheille, toteaa liiketoimintajohtaja Jenny Vuollet DigiFinlandista.
Keskeisinä elementteinä tekoälyvalmentaja, liikkuvat palvelut ja työn murros
Vuoden 2035 visiossa keskeisenä hahmona nähdään tekoälyvalmentaja, joka on kansalaisen henkilökohtainen, empaattinen ja oppiva tuki hyvinvoinnin ja terveyden ylläpidossa. Valmentaja hyödyntää yksilöllistä hyvinvointidataa, tunnistaa riskejä ja ohjaa oikeaan palveluun ennaltaehkäisevästi. Samalla se tukee myös omadata-periaatteen toteutumista.
– Tekoälyvalmentaja voi tulevaisuudessa tukea kansalaisia juuri oikealla hetkellä ja ohjata heidät sujuvammin palvelupolulle. Se auttaa koko järjestelmää toimimaan ennakoivammin ja vähentämään korjaavien palveluiden tarvetta, sanoo HUS:in data- ja analytiikkajohtaja Sara Kinnunen.
Toinen painopiste on liikkuvissa ja avoimissa palveluissa: tekoälypohjaiset terveyskioskit, hoitovälineet ja näytteiden automaattikuljetukset sekä kiertävät terveysautot tuovat palvelut ihmisten luo. Automatisoidut diagnostiikka- ja palveluprosessit eivät kuitenkaan korvaa ihmistä, vaan vapauttavat ammattilaisten aikaa asiakastyöhön.
– Tulevaisuudessa sote-ammattilaisen työ on entistä enemmän vuorovaikutteista ja ihmiskeskeistä asiantuntijatyötä, kun tekoälylle annetaan hoidettavaksi rutiinit ja tukitehtävät. Tämä tarkoittaa myös uudenlaista osaamista ja työroolien uudistamista, toteaa Juha Rannanheimo UNA Oy:stä.
– Automatisoimalla rutiinitehtäviä, vapautamme aikaa sille, mikä on hoidossa kaikkein tärkeintä – aito välittäminen ja yksilöllinen huolenpito, lisää Mika Pihlajamäki, THL:n erityisasiantuntija ja tietoturvapäällikkö.
Suositukset tulevaisuuden tekoälytoimille
Vision rinnalla julkaistaan konkreettiset toimenpidesuositukset, jotka koskevat muun muassa lainsäädäntöä ja ohjausta, datan laatua ja saatavuutta, ammattilaisten koulutusta sekä TKI-yhteistyötä. Tavoitteena on varmistaa, että visio etenee strategisesti sekä kansallisella että alueellisella tasolla. Tämä edellyttää myös arvolähtöistä otetta, jossa huomioidaan väestön moninaisuus ja palveluiden saavutettavuus.
– Visio ei ole päätepiste vaan alku. Tarvitsemme pitkäjänteistä yhteistyötä, investointeja ja yhteistä suuntaa. Sosiaali- ja terveysministeriö on sitoutunut tukemaan käytännön edellytyksiä ekosysteemin kehittämiselle ja luomaan alustoja tiedon jakamiseen, yhteistyöhön ja kokeiluihin, Lähesmaa toteaa.
Lanseeraustilaisuus tallennetaan ja julkaistaan myöhemmin SOTE-tekoälyn ekosysteemin YouTube-kanavalla: https://www.youtube.com/@SOTE-tekoaly
Tutustu SOTE-tekoälyn ekosysteemin AI-visiopaperiin.
Lue lisää SOTE-tekoälyn ekosysteemistä: SOTE-tekoälyn ekosysteemi – DigiFinland
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Jukka Lähesmaa
SOTE-tekoälyn ekosysteemin puheenjohtaja
Erityisasiantuntija, sosiaali- ja terveysministeriö
jukka.lahesmaa(at)gov.fi
Jenny Vuollet
Johtaja, ratkaisupalvelut, DigiFinland
+358 50 4147545
jenny.vuollet(at)digifinland.fi
Laura Välkkilä
AI-kokeilut, ratkaisupalvelut, DigiFinland
+358 50 5347944
laura.valkkila(at)digifinland.fi