27.11.2018

Toimitusjohtaja Harri Hyvönen: ”Tämä on näköalapaikka”

Harri Hyvönen aloitti SoteDigin toimitusjohtajana tämän vuoden toukokuussa yhtiön toisena työntekijänä. Hän siirtyi uuden kehitysyhtiön ohjaksiin Jyväskylän kaupungin kehitysjohtajan paikalta.

Toukokuun jälkeen yhtiössä on ehtinyt tapahtua paljon, ja henkilöstön määräkin lähentelee jo kahtakymmentä. Harrin tunnelmat ensimmäisen puolen vuoden jälkeen ovat innostuneet.

”Tämä on iso muutos ja haaste, varsinainen näköalapaikka, koska SoteDigissä pääsee näkemään ja kokemaan koko sote-kentän aina valtion tason toimijoista konkreettisesti sinne missä asiat oikeasti tapahtuvat eli maakuntiin.”

Harrin työpäivät ovat täyttyneet muun muassa verkostotapaamisilla ja moninaisilla sopimusneuvotteluilla. Toimitusjohtaja on mukana kaikessa – niin isommissa kuin pienemmissäkin tehtävissä. Harri on bongattu myös kantamassa pöytiä uusiin toimitiloihin Kuntatalolla.

Miehen olemuksesta välittyy tyytyväisyys työhön, vaikka haasteita riittää eikä työpäivä välttämättä rajoitu virka-aikaan.

”Meille on saatu huippuporukkaa töihin SoteDigin tiimiin ja mukavat työtilat Kallion Kuntatalolta. Työpäivät ovat olleet kiireisiä ja pitkiäkin, mutta työni ei ole todellakaan ollut pitkästyttävää. Työn mielekkyyttä lisää myös se, että pääosin vastaanotto on ollut SoteDigille varsin positiivista.”

SoteDigin tuotteita on kohta kaikkien saatavilla

Osa SoteDigin hankkeiden tuloksista on pian kaikkien Suomessa asuvien käytettävissä. Pisimmällä on oma- ja itsehoitopalvelu Omaolo, jota kehitettiin ODA-projektissa ja joka siirtyi syyskuussa SoteDigille.

”Omaolon tuotantoon ottamista valmistellaan, ja 116117-päivystysapu on otettu käyttöön useammassa paikassa. Isot hankkeet kuten tietojohtaminen ja kansallinen integraatio etenevät myös.”

SoteDigi on uusi toimija, ja vuorovaikutusta tarvitaan moneen suuntaan, jotta yhtiön rooli on selvä kaikille.

”Voi todeta, että sosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaation kokonaisohjauksen kanssa on vielä paljon tehtävää: mikä organisaatio toteuttaa mitä ja millä panostuksilla ja prioriteeteilla.”

Maakunta- ja sote-uudistuksen kimurantti eteneminen on antanut oman sivumausteensa yhtiön alkutaipaleelle, mutta poliittisen päätöksenteon hidastelu ei ole vaikuttanut päivittäiseen työhön.

”Me odotamme lakien läpimenoa varmasti yhtä paljon kuin maakuntien valmistelijatkin, sillä lait selkeyttävät toimintaa. Emme ole kuitenkaan alkaneet jarrutella, vaan menemme eteenpäin suunnitelmien mukaisesti.”

Seuraavaksi verkostoidutaan järjestöjen kanssa

Harrin syksy on kulunut pitkälti tien päällä, sillä hän kiertää yhdessä Vimanan, Kelan ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen edustajien kanssa tapaamassa kaikkien maakuntien valmistelijoita. Vaikka Suomen kiertäminen on rankkaa, tapaamisista on kaikilla pelkästään positiivisia kokemuksia. Tiedonvaihto on palkitsevaa puolin ja toisin, ja niinpä tapaamisille on jo suunnitteilla uusi kierros keväällä 2019.

”Tapaamisissa on ollut erittäin hyvä ja eteenpäin katsova henki. Maakunnissa on tehty hurjasti töitä ja varsinkin moni pienempi maakunta on erittäin pitkällä kuntien välisessä yhteistyössä. Maakunnista on heitetty myös haasteita meille kysymällä, että teemmekö esimerkiksi Kelan kanssa osin päällekkäistä työtä.”

Harri odottaa paljon myös seuraavalta verkostoitumiskohteelta.

”Heti tammikuussa tapaamme sosiaali- ja terveysalan järjestöjä, joissa on suuri voimavara ja osaaminen. Alamme kehittää yhdessä entistä parempia digitaalisia palveluita.”

Faktat
Harri Hyvönen
FT (informaatioteknologia) ja DI (tuotantotalous)
Aiemmin Jyväskylän kaupungilla kehitysjohtajana, sitä ennen tietohallintopäällikkönä
Työuraa myös liiketoimintojen sekä tietohallinnon johto- ja kehitystehtävissä muun muassa Valmetilla, Nokialla ja Outotecilla