04.12.2018

Tietojohtamisen maakuntakierros on loppusuoralla

SoteDigi ja Vimana ovat yhdessä kiertäneet kartoittamassa maakuntien tietojohtamisen tilannetta kuluneen syksyn aikana.

Kaikki maakunnat on tavattu jouluun mennessä.

”Tavoitteena on ollut selvittää tietojohtamisen nykytilaa sekä suunnitelmia, tietotarpeita ja prioriteetteja tulevien maakuntien tarpeita ajatellen. Keskustelut ovat olleet loistavia ja maakuntien valmisteluorganisaatiot ovat todella tiedostaneet aiheen merkityksen tulevassa järjestämistehtävässä”, kertoo SoteDigin tietojohtamisen hankejohtaja Jaakko Pentti.

Tapaamisten tuloksia hyödynnetään tietojohtamisen hankesuunnitelmassa.

”Keräämme kierroksen tulokset yhteen ja jaamme yhteenvedon myös kaikille kierroksen aikana tapaamillemme ihmisille. Maakuntakeskustelut palvelevat tietojohtamisen hankesuunnitelman tekemistä, sillä teemme työtä maakuntia varten.”

SoteDigin ja Vimanan tehtävänä on myös välittää tietoa maakuntien ja kansallisten toimijoiden välillä.

”Pyrimme viemään maakuntien viestiä ja tarpeita kansallisten toimijoiden suuntaan siten, että myös kansallisessa kehitystyössä tulevien maakuntien tarpeet huomioidaan paremmin”, Jaakko Pentti toteaa.