29.11.2018

SoteDigin yliopistoyhteistyössä avautuu uusia uria ammattilaisille

SoteDigin osaajien joukossa on puolen vuoden ajan vahvistusta Aalto Pron koulutusohjelman kautta. Aallon EE -ohjelmasta SoteDigiin tullut Tuula Sirén löysi yhtiön omien kiinnostuksen kohteidensa perusteella.

Aallon koulutusohjelmassa käsitellään sote-alan muutosjohtamista, ja opinnot sisältävät muun muassa palvelujen digitalisointia, sote-alan taloutta, muutoksen ja vaikuttavuuden johtamista ja lean-johtamista.

Kiinteä osa opintoja on työskentely jossakin alan organisaatiossa.

Tuulan ammatillinen tausta on finanssisektorilta, jossa hän on toiminut markkinointi- ja myyntijohtajana ja liiketoiminnan kehittämistehtävissä.

SoteDigi ei ollut Tuulalle ennestään tuttu.

”Google, joka tietää kaiken, toi SoteDigin eteeni. Koska palvelujen digitalisointi ja siihen liittyvän muutoksen johtaminen kiinnostaa itseäni, niin SoteDigi Oy:n löytyminen osui juuri kohdalleen.”

Tuulan käsitykset sote-alasta ovat päivittyneet SoteDigissä työskentelyn aikana.

”Positiivinen mielikuvamuutos on se, ettei sote-alalla olla pölyttyneitä eikä byrokraattisia, ainakaan SoteDigissä! Tiesin kokemuksesta, millaista on rakentaa yhtiötä nollasta. Olenkin vaikuttunut siitä, miten paljon SoteDigissä on saatu lyhyessä ajassa aikaan.”

Ensi töikseen Tuula on päässyt hyödyntämään vahvaa ammattitaitoaan yhtiön valmisteilla olevan strategian tarkastelussa ja viestintä- ja markkinointitoimistojen kilpailuttamisessa. Seuraavaksi hän haluaa perehtyä uusiin alueisiin.

”Tavoitteenani on oppia ymmärtämään sote-alan viitekehystä, isoa kuvaa eri toimijoista ja niiden välisistä suhteista, ja toivottavasti edesauttaa muutoksen sujuvuudessa. Motivoivaa on, että työmme avulla on mahdollisuus edistää suomalaisten hyvinvointia ja vaikuttaa alentavasti yhä kasvaviin kustannuksiin.”

Tuula kiittelee sotedigiläisiä hyvästä vastaanotosta.

”Vastaanotto on ollut todella ystävällinen, ja kollegat ovat perehdyttäneet minua hienosti ja pitkämielisesti oman kiireensä keskellä. Itseä turhauttaa välillä se, että niin paljon uusia termejä, ilmiöitä ja sidosryhmäorganisaatioita tulee vastaan jatkuvana virtana, ettei millään pysty omaksumaan kaikkea kerralla.”

Tuula ottaa haltuun uutta aluevaltaustaan sosiaali- ja terveyspalvelujen digitalisaatiossa silminnähden innostuneena.

”Yksi oma mottoni on, että ’siitä on lähdettävä, missä ollaan, joten eteenpäin vain!”