10.12.2019

Päivystysapu 116117 -seminaarissa luotiin yhteinen katse tulevaan

STM ja SoteDigi järjestivät historian ensimmäisen Päivystysapu 116117 -seminaarin 29.11. Helsingissä. Paikalle saapui noin 30 hankkeeseen osallistunutta tai palvelusta kiinnostunutta, ja saman verran oli kuulijoita Skype-linjojen välityksellä.

Tilaisuuden avasi Lasse Ilkka STM:stä, joka kertoi loppuvuoden 2019 olevan monella tavalla Päivystysapu 116117 -palvelun välimaali. Kuluvan vuoden päättyessä voidaan todeta, että:

• Päivystysapu 116117 ei ole tavoitteiden mukaisesti käytössä vielä aivan koko Suomessa. Vuoden 2020 aikana palvelu tulee kuitenkin laajenemaan merkittävästi.
• puhelinnumero 116117:n omistajuuden siirto STM:ltä SoteDigi Oy:lle on toteutettu tavoitteen mukaisesti.
• puhelut ohjautuvat tavoitteiden mukaisesti koko maassa kaikista yksityiskäytössä olevista liittymistä ja osasta yritysliittymistä

Seminaarissa esiintyivät Lasse Ilkan lisäksi:

• Viljami Lampilinna, THL
Esa Salo, Telia
Leena Soininen, HUS
Hanna Nordlund ja Leena Koivumäki, SoteDigi Oy 

Esityksissä tarkasteltiin Päivystysapu 116117:n lähtökohtia, historiaa ja nykytilaa sekä luotiin katsetta tulevaan. Palvelun menestyksen salaisuuksiksi Viljami Lampilinna tiivisti kolme elementtiä:  

Rohkeus: Mukana olevat toimijat ovat laittaneet itsensä peliin ja uskoneet palveluun, joka tulee parantamaan asukkaille tarjottavia sote-palveluja. 

Yhteistyö: Päivystysapu 116117 -palvelua on alusta astrakennettu yhdessä ja tietoa jaettu avoimesti 

Asukkaan parhaaksiPäivystysapu 116117-palvelulle ja sen käyttöönotolle ei ole ollut valmista sapluunaa. On luotu uusi tapa toimia ja kaiken aikaa pidetty kirkkaana mielessä ketä varten palvelua tuotetaan. 

Luentojen lisäksi järjestettiin neljä työpajaa, joissa syvennyttiin teemoihin:  

• Päivystysavun tiedonhallinta, vetäjänä Viljami Lampilinna, THL
• Yhteistyö hätänumero 112:n kanssa, vetäjänä Ari Ekstrand Hätäkeskus
• Päivystysavun suorituskyvyn mittaaminen, vetäjänä Hanna Vainio, HUS
• 116117 käyttöönotto alueella, vetäjänä Kaija-Riitta Suonsyrjä, EPSHP 

Kiitos kaikille seminaarin esiintyjille, työpajojen vetäjille sekä kaikille tilaisuuteen osallistuneille!

 

Hanna Nordlund ja Leena Koivumäki: Päivystysapu 2020-luvulla

 


Vasemmalta: Lasse Ilkka (STM), Jukka Rakkolainen (Traficom), Ari Ekstrand (Hätäkeskus), Esa Salo (Telia), Viljami Lampilinna (THL) ja Leena Koivumäki (SoteDigi Oy)

 

Linkit seminaarin ja työpajojen esityksiin:

Seminaarin avaus, Lasse Ilkka, STM ja Viljami Lampilinna, THL
Päivystysapu 116117 osana päivystyspalveluja, Lasse Ilkka, STM
Puhelinpalvelun toteutus, Esa Salo, Telia
• Uudenmaan Päivystysavun merkitys päivystystoiminnalle, Leena Soininen, HUS
Päivystysapu 2020-luvulla, Hanna Nordlund ja Leena Koivumäki, SoteDigi Oy

Päivystysavun tiedonhallinta, Viljami Lampilinna, THL
• Yhteistyö hätänumero 112:n kanssa, Ari Ekstrand Hätäkeskus
Päivystysavun suorituskyvyn mittaaminen, Hanna Vainio HUS
116117 käyttöönotto alueella, Kaija-Riitta Suonsyrjä, EPSHP