05.03.2021

Kaikkien altistumisilmoituksen saaneiden mahdollista varata testiaika Omaolossa

Omaoloon tehtiin 4.3.2021 iltapäivällä tuotantopäivitys, jossa julkaistiin uusi versio koronavirustaudin oirearviosta sekä tuki koronavirukselle altistuneiden oireettomien ohjaamiseksi testeihin oirearvion kautta. Lisäksi tuotantopäivityksessä tehtiin useita pienempiä, pääasiassa ammattilaiskäyttäjille suunnattuja parannuksia.

Tuotantopäivityksen myötä kaikkien Koronavilkku -sovelluksesta altistumisilmoituksen saaneiden on mahdollista varata testiaika Omaolon kautta. Tähän asti altistumisilmoituksen saaneiden henkilöiden on suositeltu hakeutuvan testiin vain, jos heillä on oireita.

Oireettomille testiajan varaajille ei kuitenkaan anneta välittömiä testiaikoja, vaan aikaikkuna on noin 2-4 vuorokautta. Samankaltainen muutaman päivän viive on myös, jos haluaa varata ajan ammattilaisen kautta.

Muutos perustuu sosiaali- ja terveysministeriön 11.2.2021 päivittämään testausstrategiaan, jossa oireettomia käyttäjiä ohjeistetaan hakeutumaan testaukseen mahdollisimman pian Koronavilkun altistumisilmoituksen saamisesta. Toimintamallin muutoksen tavoitteena on tehostaa tartuntaketjujen katkaisua entisestään.

Lisätietoja:
Leena Latva-Rasku
tuoteomistaja, Omaolo-palvelu
leena.latva-rasku@digifinland.fi

Tutustu Omaoloon!

Omaolo.fi on kansallinen sosiaali- ja terveydenhuollon digipalvelu, joka ottaa sinut mukaan edistämään terveyttäsi ja hyvinvointiasi yhdessä ammattilaisten kanssa. Omaolo tavoittaa jo lähes 4 miljoonaa Suomen asukasta. Katso täältä alueet, missä Omaolo on käytössä »  

Omaoloa kehitetään yhdessä kaikkien palvelun käyttöönottaneiden kuntien, kaupunkien ja sairaanhoitopiirien sekä DigiFinland Oy:n kesken. Palvelun levittämisestä vastaa DigiFinland Oy.
Omaolo-palvelun sovelluskehittäjä- ja analytiikkakumppanina toimivat Solita Oy ja Mediconsult Oy. Kustannus Oy Duodecim vastaa Omaolosta löytyvien oirearvioiden, valmennusten sekä Terveystarkastuksen kehittämisestä.