10.11.2023

Jos epäilet seksitautia, tee Omaolo!

Seksitaudit ovat yleistyneet viime aikoina etenkin Uudellamaalla. Digitaaliset palvelut kuten Omaolo auttavat oireiden arvioimisessa ja hoitoon hakeutumisessa myös seksitautien yhteydessä. 

HUSin tiedotteen mukaan tippuritartuntojen määrä Suomessa on kaksinkertaistunut vuodesta 2021 alkaen. Tapauksia todettiin vuonna 2022 lähes 1000 ja saman verran jo tänä vuonna syyskuun loppuun mennessä, joista kaksi kolmasosaa HUSin alueella. Omaolon seksitautien oirekyselyn täyttömäärät ovat myös kasvussa.  

– Tyypillisesti seksitauteihin liittyvissä kysymyksissä saatetaan arkailla yhteydenottoa terveydenhuoltoon. Omaolo tarjoaa matalan kynnyksen aloittaa asian selvittäminen. Omaolo on Suomessa ainoa lääkinnällinen laite, josta löytyy erillinen seksitautien oirearvio, kertoo DigiFinlandin lääketieteellinen johtaja Leena Soininen.  

Digitaalisten palveluiden hyötyjä ovat niiden helppokäyttöisyys ja saavutettavuus kaikkialla Suomessa. Omaolon käyttö on asukkaille myös maksutonta.  

– HUSin tiedotteen mukaan esim. tippuritartuntoja on nyt eniten alle 25-vuotiaiden joukossa. Erityisesti nuorille maksuttomuus ja matalan kynnyksen palvelu voi madaltaa hoitoon hakeutumisen kynnystä, Soininen lisää.

Omaolon seksitautikysely auttaa arvioimaan, milloin ja millaiseen hoitoon tulee hakeutua sekä miten oiretta voi hoitaa itse. Omaolon kysely perustuu tutkittuun tietoon, kuten Käypä hoito –suosituksiin. Omaolon oirearvion kautta selviää, onko näytteenottoon syytä lähteä. 

Tippuri- ja klamydiatartunnat ovat oireettomia ja ne löytyvät vain seksitautitesteissä. Varsinkin nielun ja peräaukon tartunnat ovat usein oireettomia ja jäävät herkästi testaamatta. Klamydia-, tippuri- ja HIV-näyte kannattaa ottaa, jos on ollut suojaamattomassa seksikontaktissa uuden tai tilapäisen kumppanin kanssa ja partnerilla on seksitauti tai sen epäily tai jos kyseessä on ollut miesten välinen seksi.  

Omaolo on MDR-asetuksen mukaisesti CE-sertifioitu lääkinnällinen laite. Omaoloa käyttäville asukkaille ja terveyden- ja sosiaalihuollon ammattilaisille merkintä viestii erityisen hyvästä laadusta ja turvallisuudesta sekä niiden dokumentoinnista. Omaolo on julkisesti tuotettu ja käyttäjille maksuton palvelu.  

Omaolo toimii osoitteessa www.omaolo.fi. Palvelua ei ole tarkoitettu käytettäväksi hätätilanteissa. 

Lisätietoja: 

Leena Soininen 
lääketieteellinen johtaja 
johtaja, digitaaliset palvelut 
leena.soininen@digifinland.fi, p. 050 470 9195