22.12.2022

DigiFinlandin uusi hallitus ja nimitysvaliokunta nimitetty

DigiFinland Oy:n omistus laajenee kaikille hyvinvointialueille, Helsingin kaupungille ja HUS-yhtymälle 1. tammikuuta 2023 alkaen. Osana omistusrakenteen laajentamista yhtiön omistajat ovat sopineet uuden hallituksen ja nimitysvaliokunnan jäsenten nimittämisestä.

Valtiovarainministeriö on osakkeenomistajan päätöksellä 21. joulukuuta nimittänyt DigiFinlandille uuden hallituksen, jonka toimikausi alkaa vuoden 2023 alusta. Hallituksessa jatkavat puheenjohtajana oikeustieteiden maisteri, Senior Advisor Timo Lepistö ja jäsenenä Pirkanmaan hyvinvointialueen sosiaali- ja terveysjohtaja Taru Kuosmanen. Hallituksen uusina jäseninä aloittavat sosiaali- ja terveysministeriön osastopäällikkö Anna Cantell-Forsbom, Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen toimialajohtaja Juha Jolkkonen, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen digipalvelujohtaja Tommi Kuukka, Varsinais-Suomen hyvinvointialuejohtaja Tarmo Martikainen, Etelä-Savon hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälä sekä Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen hankejohtaja Tanja Witick.

Lisäksi DigiFinlandin omistajat ovat päättäneet nimetä nimitysvaliokunnan jäseniksi valtiovarainministeriön hallitusneuvos Karri Safon, valtioneuvoston kanslian neuvotteleva virkamies Sinikka Mustakarin, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen talousjohtaja Antti Niemen, Pohjanmaan hyvinvointialueen hallintojohtaja Linda Jakobsson-Padan sekä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen konsernipalvelujen johtaja Jouko Luukkosen. Nimitysvaliokunta valmistelee varsinaiselle yhtiökokoukselle esityksen hallituksen yhdeksännestä jäsenestä, laatii hallituksen monimuotoisuusperiaatteet ja arvioi vuosittain hallituksen toteutunutta kokoonpanoa.

DigiFinland kehittää ja tuottaa kansallisia digitaalisia palveluja sosiaali- ja terveydenhuollon, pelastustoimen ja muiden toimialojen tarpeisiin sekä tukee toimialariippumattomasti tiedon yhteentoimivuutta ja tiedolla johtamista. Omistusjärjestelyn myötä valtiolle jää noin 33,4 prosentin omistus- ja äänivaltaosuus DigiFinlandista. Hyvinvointialueille, Helsingin kaupungille ja HUS-yhtymälle siirtyy kullekin vajaa 2,9 prosentin omistusosuus.

Lisätietoja:
Hallitusneuvos Salla Kalsi, valtiovarainministeriö, puh. 0295 530 430, salla.kalsi(at)gov.fi
Hallituksen puheenjohtaja Timo Lepistö, puh. 0400 821 815, timo.lepisto(at)digifinland.fi

Lähde: Valtiovarainministeriön tiedote 22.12.2022