DigiFinland Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Jouko Kuisma, joka aloittaa tehtävässä 1.10.2026. Kuisma siirtyy DigiFinlandiin Integritas Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä. Aiemmin hän on toiminut muun muassa Nordic Healthcare Groupin (NHG) digikonsultoinnin johtajana sekä yhtiön vt. konsernijohtajana.
DigiFinland haki uutta toimitusjohtajaa nykyisen toimitusjohtajan Mirva Antilan jäädessä eläkkeelle. Uuden toimitusjohtajan tehtävänä on johtaa yhtiötä ja varmistaa omistajastrategian tavoitteiden toteutuminen muuttuvassa toimintaympäristössä, jossa korostuvat vaikuttavuus, turvallisuus, varautuminen sekä kustannustehokas ja läpinäkyvä toiminta.
“Jouko Kuismalla on poikkeuksellisen vahva kokemus sosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaatiosta, liiketoiminnan kehittämisestä ja vaativien muutoshankkeiden johtamisesta. Hän tuntee hyvin DigiFinlandin toimintaympäristön ja omistajien tarpeet sekä tuo mukanaan vahvaa näyttöä strategian toimeenpanosta, kasvun johtamisesta ja yhteistyöstä julkisen sektorin kanssa. Hallitus on vakuuttunut siitä, että hänen johdollaan DigiFinland pystyy vahvistamaan rooliaan kansallisten digitaalisten ratkaisujen kehittäjänä ja hyvinvointialueiden strategisena kumppanina”, sanoo DigiFinlandin hallituksen puheenjohtaja Simo Leisti.
Kuismalla on yli 25 vuoden kokemus teknologia- ja ohjelmistoliiketoiminnan johtamisesta sekä konsultoinnista sosiaali- ja terveydenhuollon alalla. Hän on uransa aikana johtanut useita kasvuyhtiöitä toimitusjohtajana ja konsernijohdossa. Liikkeenjohdon konsulttina hän ollut vastuussa laajoista julkisen sote-sektorin kehittämishankkeista sekä julkisista hankinnoista.
”Lähestyessäni 50 vuoden rajapyykkiä halusin uutta merkityksellisyyttä työlleni: konkreettista mahdollisuutta vaikuttaa sosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaatioon toimialan sisältä, ei vain toimittajana ja konsulttina. Olen vakuuttunut siitä, että DigiFinland tarjoaa mahdollisuuden juuri tähän. Palan innosta lähteä rakentamaan DigiFinlandin tulevaisuutta”, sanoo Jouko Kuisma.
Jouko Kuisma aloittaa DigiFinlandin toimitusjohtajana 1.10.2026. Nykyinen toimitusjohtaja Mirva Antila jää eläkkeelle lokakuussa 2026.
Lisätietoja:
DigiFinlandin hallituksen puheenjohtaja Simo Leisti, p. 040 059 0511
