31.05.2021

Blogi: Tehdään se yhdessä ja vielä paremmin

Uuden yhtiön edustajana kuulee usein kysymyksen: ”Mitä te oikein teette?”. Tuo kysymys saattaa tulla sukulaisen, naapurin, entisen työkaverin tai tulevan asiakkaan suusta ja voi ihmetyttää, kun itse on niin innostunut omasta työstään ja edustamastaan yhtiöstä. Mutta kysymys on erittäin tarpeellinen oman työn sanoittamiselle.

Me DigiFinlandissa autamme. Autamme hallinnonalasta riippumatta kehittämään idea-aihioita edelleen kansallisesti levitettäviksi ja ylläpidettäviksi digitaalisiksi ratkaisuiksi. Se mikä toisaalla Suomessa toimii ja on hyväksi todettu, tarjoaa usein hyvät lähtökohdat muillekin tarjottavalle palvelulle tai toiminnallisuudelle.

Me DigiFinlandissa selvitämme tulevaisuuden ratkaisumalleja. Parhaillaan meillä on käynnissä useita esiselvityksiä ja teemme järjestelmällisesti kokeiluja. Nämä laajentavat toimintakenttäämme entisestään ja tuovat palveluihimme monialaisuutta.

Me DigiFinlandissa tuotamme yhdenvertaisia ja haluttuja julkisia digipalveluja Suomeen. Tarjoamme Suomessa asuville ja ammattilaisille arkea sujuvoittavia ratkaisuja sosiaali- ja terveyspuolella ja edistämme myös pelastustoimen tietojärjestelmien uudistamista. Kasvatamme kyvykkyyttä tiedolla johtamiseen sekä alustaratkaisulla että muilla kokonaisuuteen kiinteästi liittyvillä valmiuksilla. Näin olemme mahdollistamassa vaikuttavuutta ja tehokkuutta myös tällä saralla. Ja nämä ovat vasta alkua.

Me DigiFinlandissa teemme yhteistyötä laajasti. Yhteistyökumppaneitamme ovat mm. ministeriöt, virastot, laitokset, alueiden toimijat, kehityspartnerit ja konsultit. Toimimme liimana yhdistäen voimavaroja parhaiksi mahdolliseksi ratkaisuksi, jotka edistävät yhdenvertaisuutta palvelujen saatavuudessa. Brändilupauksemme on ”Tehdään se yhdessä” ja toimimme sen mukaisesti.

Me DigiFinlandissa olemme keskellä muutosta. Me olemme osa muutosta. Me toteutamme muutosta. Sitä me teemme, yhdessä.

Kirjoittaja

Mirva Antila
toimitusjohtaja