28.03.2024

Blogi: Rohkeasti, mutta fiksusti kohti pilvipalveluita

Digitalisaation myötä pilvipalvelut ovat tulleet yhä keskeisemmäksi osaksi jokaisen arkipäivää. Pilvipalvelut tarjoavat joustavuutta, skaalautuvuutta ja tehokkuutta, mutta herättävät samalla kysymyksiä yksityisyyden suojasta. Tietosuoja ei ole este pilvipalveluiden käytölle, vaan yksi huomioitava asia muiden joukossa.

26.03.2024

Omaperheeseen asiakaslähtöisiä parannuksia versiopäivityksessä

Omaperhettä on kehitetty yhteiskehittämisen menetelmin ja palvelun kehitystä ohjaa vahvasti asiakaslähtöisyys. Asiakkaiden ja käyttökokemuksen huomioiminen tulee näkyväksi Omaperhe-palvelussa uusina ja parannettuina sisältöinä sekä toiminnallisuuksina. Huhtikuussa julkaistava versiopäivitys tekee Omaperheen käytöstä entistä sujuvampaa.

25.03.2024

Voisivatko digipalvelut olla helppoja ja saavutettavia kaikille – Vinkkejä suunnittelijoille kerätään yhteistyössä

DigiIN-tutkimushanke kerää yhdessä Kelan, DigiFinlandin ja Digi- ja väestötietoviraston kanssa erityisesti julkisten digipalveluiden suunnittelijoille vinkkejä siihen, kuinka palvelut voidaan suunnitella kaikenlaisille käyttäjäryhmille sopiviksi.

21.03.2024

Tuore selvitys tekoälyn hyödyntämisestä hyvinvointialueilla

DigiFinlandilla on valmistunut sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiantona tehty selvitys ”Tekoäly hyvinvointialueilla: sosiaali- ja terveydenhuollon käyttötapaukset ja kansallinen edistäminen”.

21.03.2024

Seksitautitapaukset kasvavat Euroopassa – Omaolo tarjoaa matalan kynnyksen oirearvion, jos epäilee saaneensa seksitautitartunnan

Sukupuolitautitartunnat ovat kasvussa koko Euroopassa, kertoo ECDC (European Centre for Disease Prevention and Control) tuoreessa julkaisussaan. Vuonna 2022 sukupuolitautitapausten kasvu oli merkittävää.

13.03.2024

Tekninen yhteenveto ja käyttötapauskuvaus tukevat julkishallinnon organisaatioita pilvisiirtymässä

Valtiovarainministeriön tietosuojasopimusten kehittämishanke Cirrus on tänään julkaissut teknisen yhteenvedon sekä pilvipalvelun käyttötapauskuvauksen. Molemmat keskittyvät julkisten pilvipalveluiden käyttöön, tietosuojaan ja tietoturvallisuuden hallintaan.

29.02.2024

Blogi: Luottamus on ratkaiseva edellytys terveydenhuollon digitalisaatiolle

Asiakas- ja potilasturvallisuuden varmistaminen on perusta sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan laadulle ja vaikuttavuudelle. Osa asiakas- ja potilasturvallisuutta on lääkinnällisten laitteiden turvallinen käyttö. Lääkinnällinen laite voi olla myös ohjelmisto, jonka avulla hoidetaan potilaan ongelmaa tai vaivaa.

28.02.2024

Omahelpperi-verkkopalvelu tutuksi nuorille

Omahelpperi kokoaa nuorten elämäntilanteisiin sopivan luotettavan tiedon, tuen ja palvelut yhteen osoitteeseen. Kohderyhmän tavoittaminen on avainasemassa verkkopalvelun tunnetuksi tekemisessä, jonka tueksi on nyt tuotettu uusia videoita ja digitaalinen peli Omahelpperin sisällöistä opetuskäyttöön. Omahelpperi on julkaistu marraskuussa 2023 ja se on hyvinvointialueiden ja Helsingin kaupungin käyttöönotettavissa.

28.02.2024

Hoidonperusteet.fi siirtyy kirjautumisen taakse 19.3.

Hoidonperusteet.fi-palvelun avoin käyttö päättyy 19.3.2024 ja vastaisuudessa palvelu on vain niiden alueiden käytössä, jotka ovat tehneet sopimuksen palvelun käytöstä DigiFinlandin kanssa. Palvelua käyttävien ammattilaisten tulee

27.02.2024

Omistaja-asiakkaiden ääni vahvemmin kuuluviin – uudet asiakkuuspäälliköt aloittavat

DigiFinland haluaa kuunnella ja ymmärtää entistä paremmin omistaja-asiakkaiden toiveita ja tarpeita sekä vahvistaa asiakkaidensa palvelua. Maaliskuussa uuden asiakkuuspäällikön tehtävään siirtyy kolme henkilöä. Keväällä uuteen tiimiin

27.02.2024

Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakaspalautteen tiedonkeruu- ja raportointiratkaisun kehittäminen etenee vauhdikkaasti

THL:n johtamassa Aspa-projektissa tähdätään sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakaspalautetiedon kansalliseen yhtenäistämiseen. DigiFinland toteuttaa asiakaspalautedatan keruu- , käsittely- ja raportointiratkaisun rakentamisen Tietojohtaja.fi-palveluun yhteistyössä hyvinvointialueiden kanssa, osana THL:n

27.02.2024

Omaolon viisi kehityksen täyteistä vuotta

Omaolo täytti helmikuussa 2024 viisi vuotta. Palvelun keskiössä on ollut alusta lähtien jatkuva kehittäminen, luotettavuus sekä potilasturvallisuus. Tällä hetkellä Omaolossa panostetaan etenkin asiakaskokemukseen ja palvelun vaikuttavuuteen. Syksyllä 2023 toteutettu Omaolon vaikuttavuusselvitys osoitti, että toimivat potilasohjaukseen liittyvät prosessit ovat edellytys vaikuttavuuden saavuttamiseksi.

Liity uutiskirjeen tilaajaksi

Uutiskirjeen tilaajana saat kerran kuukaudessa ajankohtaista tietoa yhtiössämme käynnissä olevista projekteista sekä muista ajankohtaisista asioista.